10/12/2016

Vaikeudet voitoksi

Vaikeuksien kautta voittoon. Varmasti jokainen on joskus kuullut tämän sanonnan. Aina ei voi olla helppoa ja joskus tuntuu, että päällekkäin kasautuu aivan liikaa erilaisia suoritettavia asioita, eikä meinaa millään jaksaa porskuttaa eteenpäin. Kaikesta huolimatta, ihminen selviytyy, koska elämä antaa eteemme esteitä, joista meidän tarkoitus päästä yli. Jokainen kohtaamamme haaste on valmistautumista kohti parempaa tulevaa. Vaikeimmat hetket voivat johtaa parhaimpiin hetkiin tulevaisuudessa.

Makaan tällä hetkellä kipeänä sängyn pohjalla. Kurjasta olosta huolimatta tuli sellainen olo, että haluan jotain blogini puolelle kirjoittaa. Seuraavat pari päivää menevät neljän seinän sisällä, vuorotellen buranan ja finrexinin välillä. Kyllä se siitä.

Flunssan onnistuttua yllättämään minut täysin, on jaksaminen melkein nollassa. Juuri nyt tarvitsisin kaikkia energiani, että jaksaisin nipistää lokakuun loppuun, nimittäin minulla on marraskuun alussa pääsykokeet korkeakouluun. Olen siis hakenut opiskelemaan liiketaloutta! Olen tästä päätöksestä erittäin onnellinen ja innoissani, koska uskon että nyt on minun aikani ja aion tällä kertaa päästä kouluun. Hain ensimmäisen kerran opiskelemaan heti lukion päätyttyä. Silloin hakuprosessi oli hieman erilainen, koska aiempi koulumenestys vaikutti melkein 50%. Sen vuoksi minulla ei niin sanotusti ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä haluamaani kouluun. Lukio aikana en nimittäin ollut motivoitunut lukemaan, vaan menin kursseille "kunhan pääsen läpi" -asenteella. Enkä soimaa siitä itseäni. En voinut mitenkään tietää vielä siinä iässä mitä haluan. Ja vaikka jollain tapaa tiesin, ei lukiossani ollut minkäänlaisia opintoja tukemaan minulle luontaista alaa; myyntiä ja markkinointia. Pääsykoemateriaalien sisältö oli sen vuoksi erittäin raskasta luettavaa. Nyt kuitenkin tilanne on toinen. Olen saannut hurjasti lisäkokemusta työelämästä sekä saavuttanut jo yhden kaupanalan koulutuksen. Pääsykoemateriaalit eivät tunnu yhtään niin hankalilta kuin kaksi vuotta sitten. Toki kasvamista on myös tapahtunut ja nyt olen varmempi siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Uskon että jokaiselle on se oma aika milloin alkaa ymmärtää mihin suuntaan sitä tulevaisuudessa suuntaa ja uskon, että minun aikani on nyt. Jos suoriudun pääsykokeista, aloitan opiskeluni tammikuussa Laureassa tai Haaga-heliassa.

Kaikenlaisia haasteita tulee eteen. Mutta minä en aio luovuttaa. Vaikka flunssa iskee tai elämä tuntuu muuten raskaalta, en aio antaa sen estää unelmani saavuttamista. Nyt unelmani on opiskelupaikan saaminen ja sitä kautta uudenlaisen sisällön saaminen omaa elämääni. Muutos tulee olemaan suuri, koska tämän hetkinen työni tulee jäämään vähemmälle, luonnollisesti, ja arkeni tulee koostumaan luennoista ja projekteista. Opiskelijan arkea parhaimmillaan. Ikinä ei voi kouluttaa itseään liikaa. Kaikki mahdollisuudet kouluttaa ja kehittää itseään on hyödynnettävä, koska se on rikkaus mihin kaikilla ei ole mahdollisuutta tässä maailmassa. Ole siis kiitollinen jos nyt opiskelet jossain tai aloitat opintosi pian.


IMG_0531

10/06/2016

Nunuco Design

Olin nähnyt paljon kuvia ja vlogeja kyseisen brändin tuotteista. Monet ovat tilanneet heiltä iPhone kuoria sekä kalentereita (agenda). Päätin sitten lopulta itsekkin kokeilla kyseisen brändin laatutasoa tilaamalla yhteen sopivat puhelimenkuoret ja vuoden 2017 kalenterin, jotka Nunucon sivuilla kulkevat nimellä agendas.

Laatu oli erinomainen. Tuotteet vastasivat täysin nettisivujen kuvissa olleita kauniita, design kuoria ja kalentereita. Olen erittäin tyytyväinen, enkä malta odottaa vuoden 2017 alkamista - pääsen vihdoin käyttämään uutta kalenteriani!


Osta tuotteet täältä !


DSC_1075
DSC_1080
DSC_1086

10/05/2016

Sosiaalinen media elämän jatkeena

Otsikko kertoo pitkälti mistä ajattelin tällä kertaa puhua. Sosiaalisen median vaikutus meihin kaikkiin nykypäivänä on erittäin suuri ja monet ovatkin aiheesta kirjoittaneet blogeissaan. Ajattelin tuoda myös oman näkökulmani aiheeseen.

Ei ole paikkaa jossa sosiaalisen median välineet eivät olisi mukana. Tai en ainakaan tähän hetkeen keksi yhtäkään sellaista. Meninpä sitten kuntosalille, lenkkipolulle, kahville, kirjastoon, elokuviin, konserttiin tai mihin tahansa, ovat teknologiset vempaimet mukana ja sitä kautta myös sosiaalinen media käteni ulottuvilla. Ajattelin tänään aikaisemmin tätä terminä "somekäsi". Olen itse oikeakätinen, joten se on myös somekäteni. Ideana on, että elinpä minkälaista hetkeä tahansa on somekäteni aina mukana: iPhone kauniissa kätösessä, jonkinlainen aplikaatio avattuna - useimmiten snapchat - valmiina toimimaan: kuvaamaan ja jakamaan sen hetken jossa olen tai jonka koen. Kaikki on pakko jakaa muiden kanssa, vaikka ketään ei kiinnostaisi juuri lainkaan kuinka juon jälleen soijamaitokahviani kahdeksan aikaan aamulla, koska minä vain rakastan aamuja. Ihan oikeasti RAKASTAN!

Miksi silti haluamme jakaa kaiken kaikkien kanssa?

Kiinnostaako keitään muita kun meitä itseämme mitä olemme tekemässä?

En osaa antaa vastauksia näihin kysymyksiin. Toimin itse juuri edellä mainitulla tavalla erittäin usein, mutten syyllistä itseäni. On täysin normaalia vuonna 2016 olla osa digitaalista maailmaa erilaisten teknologian laitteiden välityksellä ja jakaa omaa elämää mediaan, joka on saatavilla kaikille kaikkialla kaiken aikaa. Ainoa asia mistä soimaan itseäni - mikä kuitenkin on yleistä, tiedän, että te muutkin teette näin - on somekäden osallistuminen hetkiin, jolloin pitäisi olla läsnä ilman mitään muita ulkoisia ärsykkeitä. Tästä aiheesta kirjoitti eräs bloggaaja, jonka nimeä en nyt muista. Anteeksi.

Kuvittele tilanne, että olet ystäväsi kanssa kahvilla. Ette ole nähneet pitkiin aikoihin ja ystävällesi on sattunut ja tapahtunut vaikka ja mitä, mistä hän haluaa sinulle kertoa. Olette tilanneet kahvit ja istuneet kahvilan rauhallisimpaan nurkkaukseen. Mitä tapahtuukaan. Kaivatte puhelimenne esille kuin automaattisesti. Aivan kun se olisi tippa kädessänne, sen on vain pakko olla siinä kahvikupin vieressä tönöttämässä, jos vaikka joku laittaisi "snäppiä". Ja ainiin, pitäähän sitä itsekkin laittaa my storyyn kuva täydellisistä kahvikupeista muutaman häshtägin kanssa. 

#somekäsi 

Pahin mitä voi tapahtua on, että unohdamme täysin itse asian; juttelun ja kuulumisten vaihtamisen. Päädymme molemmat näpräämään puhelimia ja jauhamaan julkisuuden henkilöiden uusimmista instagram kuvista ja nauramaan somejulkkisten snapchateille. Muutama nolo tinder jätkä tähän perään, pari sanaa siitä miten kaikki on iha okei ja valitetaan miten ei meinaa jaksaa mennä töihin tai kouluun. Kahvihetki on päättynyt. Miten tässä näin kävi? 

Somekäsi toimii ikään kuin elämän jatkeena. Olimme missä tahansa on toisessa kädessä aina maailma avoinna ja valmiina tallentamaan jonkin sortin muistoja. Toisin sanoen hetkiä, joissa emme välttämättä itse edes eläneet. Kun keskittyminen meni täydellisen kuvan muokkaukseen ja nasevan kuvatekstin keksimiseen, on jo puolet kaverin kuulumisista ja kauniista kahvihetkestä mennyt ohi. Näitä tilanteita on kärjistetty hauskojen youtube-videoiden muodossa, joissa mies kosii naista mutta ennen kuin nainen vastaa myöntyvästi on hänen pakko ottaa snapchattiin kuva miehestään polvillaan sormuksen kanssa. Tai kun joutuu auto-onnettomuuteen ja ensimmäinen asia jonka tekee herättyään sairaalasta on laittaa selfie instagrammiin ja tilannepäivitys twitteriin. Onko oikeasti niin, että emme koe elämällämme olevan mitään arvoa ellemme ole jakaneet sitä muille ?  Eikö elämän eläminen ja hetkessä oleminen ilman mitään ärsykkeitä käyttäen ole enää IN vuonna 2016?

En ole varma onko tämä somekäsi ilmiönä vain tämän vuoden juttu. Uskoisin, että se on alkanut jo aikaisemmin, mutta tänä vuonna aiheesta on yllättävän moni puhunut julkisesti yhteiskunnallisena ongelmana. Joka vuosi nuoremmat ja nuoremmat saavat haltuunsa uusinta teknologiaa ja oppivat somekäden tavoille. Hiekkalaatikotkin varmaan muuttuvat pian "älyleikkikentiksi" ja virtuaalimaailmoiksi. Nuoret kokoontuvat kauppakeskusten edustoille ryhminä, vain leikkiäkseen kukin omilla puhelimillaan. Toinen etsii pokemoneja ja toinen ottaa snapchattiin videota kolmannesta joka pelaa iPadilla CandyCrushia. Näkymä on erittäin poikkeava omasta nuoruudesta kuusi vuotta taaksepäin.

IMG_0500

Meille jokaiselle - myös itselle - muistutuksena; yritetään välillä irtautua somekädestä. Kun on hetkiä, jolloin tapaamme läheisiämme, emme tarvitse minkäänlaisia ylimääräisiä ärsykkeitä. Keskityään siihen hetkeen kaikilla aisteillamme ja kuunnellaan oikeasti, mitä ystävämme haluaa meille sanoa. Ystävät ovat rikkaus ja ystävyyttä pitää vaalia. En halua laiminlyödä ystäviäni keskittymällä someen. Se ei häviä, se odottaa minua siellä aivan varmasti sitten, kun olen taas omissa oloissani kotisohvalla.

Avaa silmäsi. Kuuntele, katso, hymyile ja elä. 






10/03/2016

Syksy 2016 / Photoshoot

  IMG_0951 IMG_0968 IMG_0972 IMG_0939 



Kuvat Benita Elmgren