Self image

Joku voisi ajatella, että on itserakasta tehdä postaus itsestä. Siitä huolimatta, haluan nyt puhua minäkuvasta. Eli miten minä näen itseni ja millainen minä olen. Aihe käsittelee itsensä rakastamista, mikä ei ole itserakasta.

Jostain luin, että lopulta ei merkitse enää se miten muut näkevät sinut vaan miten sinä näet itsesi. Minusta se oli hyvin sanottu. Ei ole mitään merkitystä mitä muut sinusta ajattelevat. Oli se hyvää tai pahaa, on tärkeintä se miten sinä itse koet itsesi ihmisenä. Minä olen aina kokenut järkyttäviä ulkonäköpaineita. En ole täydellinen, en lähelläkään, mutta olen persoonallisen näköinen. Minulla omasta mielestäni kaunis hymy ja pidän kovasti silmistäni. Näistä olen myös saannut kuulla positiivisia kommentteja ja tottakai se tuntuu hyvältä. Kuitenkin, meillä kaikilla on jossai  vaiheessa elämää jonkinlaista epävarmuutta omasta ulkonäöstä. Suurimmaksi osaksi tämä kaikki johtuu siitä, kun alamme vertaamaan itseämme muihin. En minäkään ole aina pitänyt omasta peilikuvastani, mutta vanhemmiten olen opetellut siihen. Olen rehellisesti katsonut itseäni ja sanonut peilkuvalleni, että "sinä olet kaunis". Minusta jokaisen pitäisi tehdä näin aina silloin tällöin.

Minäkuva vastaa kysymykseen siitä, millainen minä olen. Elämän aikana minäkuva muuttuu, koska ympäröivä maailma ja ihmiset antavat vaikutteita. Saatamme kaikki saada kommentteja omasta persoonallisuudestamme tai toiminnastamme. Tämä voi myös johtaa siihen, että minäkuva muuttuu kielteiseksi. Alamme pelätä epäonnistumista ja haasteita. Tämän pelkäsin osuvan omalle kohdalleni. Masennus alkoi vaikuttaa minäkuvaani ja alkoi tuntua, että en edes tunne itseäni enää. Olenko enää se rohkea ja itsevarma Veronica? En halua koskaan ajautua enää samanlaiseen tunnetilaan. Tällä hetkellä voin varmasti hymyillä koska tiedän kuka olen ja millaiseksi ihmiseksi haluan vielä kasvaa.

Millainen minä sitten olen ihmisenä? Enhän minä sitä voi vielä täysin tietää, koska olen vasta 21 vuotias. Elämäni on vasta alussa ja olen vasta kehittymässä nuoresta aikuiseksi. Kuitenkin tähän päivään mennessä olen oppinut muutamia asioita itsestäni. Esimerkiksi temperamenttisuuteni, on yksi monista persoonallisuuteni piirteistä joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Suhtaudun asioihin intohimoisesti tai en ollenkaan. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Temperamentistani huolimatta, osaan olla myös erittäin kiltti ja ystävällinen. Nautin siitä että saan tehdä hyvää toisille. Nämä saattavat olla erittäin pieniä ja arkisia asioita, mutta mistä tulee hyvä mieli.

Siinä oli vain murto-osa asioista millainen minä olen. Kaikkea en edes vielä tiedä, mutta jokainen päivä opin itsestäni jotain uutta. Jokainen päivä opettaa minua kasvamaan ihmisenä. Tärkeintä on että olen avoin itseni kanssa ja hyväksyn oman itseni. Olen ylpeä siitä millaiseksi olen kasvanut ja kaikki elämäni tähänastiset kokemukset ja tapahtumat ovat ohjanneet minua eteenpäin oppimaan enemmän itsestäni. Mitään en tekisi toisin. 

Beautiful morning

Rakastan aamuja. Vaikka en aina ole virkeänä heräämässä, niin silti aamuissa on mielestäni kliseisesti sanottuna taikaa. Aamuja on ollut niin paljon erilaisia ja jokainen aamu on aina uusi mahdollisuus. Jokainen aamu kun herään, saan olla kiitollinen että olen terve, hyvinvoiva nuori ja että minulla on ihana koti missä herätä. Aamut ovat kiitollisuutta. Rakastan herätä aamulla aikaisin juomaan aamukahvia ja miettimään maailman menoa. Haluan jokaiselle aamulle sen pienen hetken kun saan vaan istua tässä pöydän ääressä kahvikupin kanssa ja tuijotella ulos ikkunasta. Maisema on ollut sama nyt viimeiset kaksi vuotta mutta jollain tapaa se silti tuntuu erilaiselta joka aamu. Olen tästä hetkestä tänäänkin torstaina 25.8.2016, erittäin kiitollinen.

 Hyvää huomenta. Nautitaan tästä päivästä.

Voimavaroja

Tällä hetkellä minulla ei ole mitään erityistä aihetta mistä kirjoittaa. Juuri nyt työni ottaa minulta viimeisimmätkin energiani, eikä aikaakaan juuri jää muuhun elämään. Suunnittelen ja haaveilen paljon, että sitten kun kerkeän ja sitten kun sitä ja tätä. Aikaa ei kuitenkaan vaikuta olevan, ei nyt eikä vielä muutamaan viikkoon. Aikataulut menevät ristiin ystävien kanssa vaikka ikävä olisi ja kuulumisia olisi mukava vaihdella. Joskus elämä vain menee näin. Mutta kaikki on hetkellistä. Kun syksy lähtee tästä kunnolla käyntiin, on taas tasapaino löytynyt kaikilla elämän osa-alueilla ja homma toimii. Tai niin haluan ainakin uskoa.

Kerroin tänään yhdelle hyvälle ystävälleni aloittaneeni taas blogin. Tuntui helpolta kertoa asiasta hänelle, koska hänkin kirjoittaa blogia. En ole vielä jakanut blogiani missään tai kenellekkään muulle. Haluan olla varma että pystyn taas kirjoittamaan ja jakamaan ajatuksiani nettipäiväkirjan muodossa, ennenkuin julistan siitä kaikille. Nämä ovat vasta niin sanottuja vauvan askelia. Blogin kirjoittaminen nuorempana tuntui niin kivalta ja helpolta, mutta nyt kun on kasvanut ihmisenä ja elämänkatsomus on avartunut huomattavasti, ymmärrän että minulla on vielä enemmän sanottavaa erilaisista asioista. Haluan jakaa kommenttini, näkemykseni ja mielipiteeni, kuten myös oman elämäni asioita avoimesti ja rehellisesti kaunistelematta. Lopetettuani blogin muutama vuosi sitten, ajattelin että en uskalla lähteä siihen touhuun enää koskaan. Omien ajatusten jakaminen tuntui silloin erittäin vaikealta, kun kommenttiboksi täyttyi kysymyksistä ja ilkeistä vasta-argumenteista. Tuntui että omat mielipiteeni olivat vääriä, enkä saisi elää elämääni kuten se on. Nyt, olen vanhempi ja entistä vahvempi ja uskon, että pystyn käsittelemään blogin mukana tulevat mahdolliset sivuseuraukset kylmänviileästi enkä häpeä kirjoituksiani tai ottamiani kuvia.

 Mietin myös tänään, että mistä minä saan voimavarani? Miten minä jaksan nousta aamulla töihin ja tulla iltamyöhään töistä kotiin vain herätäkseni taas aamulla aikasin ja tullakseni takaisin työpaikalle. (Kuulostaa raskaalta...)
Minun voimavarani koostuu ihmisistä ympärilläni. Kun olen hyvän energian ympäröimänä, voin hyvin ja jaksan. Voimavaroihin vaikuttaa myös oloni minusta itsestä. Miten koen itseni tänään juuri nyt tässä. Olenko tyytyväinen itseeni. Viimeinen osa tulee uskosta. Silloin, kun todella kohtaan vaikean hetken. Kun kaikki on huonosti tai hankalasti, enkä enää tiedä mitä teen, silloin minä rukoilen. Turvautuminen ja uskominen suurempaan voimaan antaa voimavaroja jaksaa mennä eteenpäin. Enkä tarkoita että olisin niin sanottu kiihkouskovainen, mutta uskon Jumalaan ja olen siitä ylpeä. Uskoani ei voida viedä minulta ikinä pois. Siksi siihen on hyvä turvautua.

Olen yrittänyt joka päivä muistaa ajatella positiivisesti. Aina kun on tuntunut että ajatus lähtee harhailemaan kurjiin ja synkkiin ajatuksiin, muistelen mitä puhuin terapeuttini kanssa. Se helpottaa todella nopeasti! Olen edelleen äärimmäisen tyytyväinen itseeni, että uskalsin mennä puhumaan tuntemattomalle ihmiselle minua vaivaavista asioista. Neuvot joita sain tulevat varmasti auttamaan minua pitkään. Toivon kaikkien puolesta, että syksystä ei tulisi liian raskas. Kaamosmasennus on hyvin yleistä ja toistuu itsellä joka vuosi. Päivät alkavat muuttua pimeämmiksi pikku hiljaa mikä vaikuttaa suuresti energiatasoihin. D-vitamiinin saanti vähenee. Yritetään kaikki jaksaa yhdessä syksyn läpi ja toivotaan, että valkoinen talvi ja joulu tulee kaunistamaan katuja tänä vuonna.
Mukavia syysiltoja!

Koulukiusaaminen

Aiheesta puhutaan jatkuvasti. Uutiset, blogit, kirjoitelmat. Kaikki ottavat kantaa aiheeseen "koulukiusaaminen". Olen itsekkin ottanut kantaa tähän yhteiskuntamme suureen ongelmaan. Kuudennella luokalla pidin puheen koulukiusaamisesta. Seuraavan kerran lukiossa tein äidinkielen puhekurssilla jälleen puheen samasta aiheesta. Miksi? Koska aihe koskettaa minua. Ja varmasti monia meistä, joilla on yhtään empatia kykyä. 

Luin tänään uutisen, jossa kerrottiin 13 vuotiaan pojan tehneen itsemurhan koulukiusaamisen seurauksena. Tämä ei tapahtunut Suomessa. Myös muualla maailmassa tapahtuu koulukiusaamista, ja se traumatisoi nuoria ja lapsia, joiden olisi tarkoitus olla "maailman tulevaisuus". Onko tulevaisuutemme siis kiusaajien varassa? Ovatko vuosien päästä poliittiset vaikuttajat kiusaajia ja kaupan kassoilla työskentelevät kiusatut ja syrjityt. Luettuani kyseisen uutisen, alkoi mieleeni muistua omat kouluajat, kun kärsin itse koulukiusaamisesta. En ikinä itse joutunut kärsimään kiusaamisesta niin pahasti, että se olisi ajanut minut ajattelemaan, että ei ole muuta mahdollisuutta kuin itsemurha. Mutta se oli kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja haavoittavaa. En ikinä unohda sanoja joita kiusaajat käyttivät tai miten minua katsottiin ja halveksuttiin nauraen. En koskaan unohda, miten minua tönittiin ja lyötiin. Kaikesta huolimatta, en koskaan luovuttanut. En masentunut, enkä pysynyt hiljaa. Pyrin aina pitämään puoleni, sillä niin minut oli kasvatettu. En aikonut alistua kiusaajien tahtoon. Kenenkään ei pitäisi. 

Kuudennella luokalla päätin pitää puheen koulukiusaamisesta. Parastahan oli se, että kiusaajani joutuivat kuuntelemaan puheeni. Toivoin sillon sen herättävän ajatuksia kaikissa, mutta mitäpä 12 vuotias poika tai tyttö osaa vielä ajatella toiselle aiheutuvasta pahasta mielestä. Ei mitään. 
 Sain puheestani kiitettävän arvosanan ja opettajani oli minusta ylpeä. En ehkä silloin saanut samanlaista painoarvoa sanomalleni, minkä voin tänä päivänä saada. Siksi pyrin nyt puhumaan aiheesta rohkeasti ja avoimesti, sillä haluan olla mukana tekemässä hyvää. Haluan parantaa yhteiskuntamme tilannetta koulukiusaamisen suhteen. Jos olisi keino, millä yksi ihminen voi lopettaa kiusaamisen maailmasta, olisin tehnyt sen jo vuosia sitten. Mutta koska tämä ei ole mahdollista, on ihmisten ymmärrettävä, että tämä on yhteinen asia. Tämä on ongelma, jota luomme itse maailmaan, joten ainoa keino lopettaa se on toimia yhdessä.

 Toivon, että opettajat ympäri maailman haluavat luoda ystävällistä ilmapiiriä kouluihin ja opettaa lapsille arvostusta. Opettakaa lapsille, että maailmassa on erilaisuutta, jota pitää arvostaa, sillä se on rikkaus. Ketään ei syrjitä, kiusata tai kenellekkään ei naureta erilaisuuden takia, koska kaikki me olemme erilaisia. 
Vanhemmat, rakastakaa lapsianne. Opettakaa heille asioita, mitä kouluissa ei opita. Suurin vastuu on teillä. Lasten ja nuorten on opittava jo kotona, miten on oikein kohdella toista ihmistä. "Tee muille niinkuin haluat sinulle tehtävän" kiteyttää mielestäni oleellisimman. 
Ja me muut. Me, jotka näemme tapahtumat pihoilla, kaduilla ja kaupungilla. Menkäämme ja tehkäämme hyvä teko. Auta ihmistä, jonka näet kokevan vääryyttä. Ole suurempi ja vahvempi kuin kiusaajan ego. Pysäytä tilanne ja sano kylmän viileästi, että se ei ole OK. Toista ei saa kiusata. 

Mediassa ollaan tehty lukuisia kampanjoita koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tämän hetkinen kampanja on #viimeinenkiusaus, joka on peliyhdistys Ray:n pyörittämän Ihnimillisten uutisten Elokuun teema. Aiheen kasvoksi on valittu kaikkien tuntema Cheek (Jare Tiihonen). Hän kehottaa meitä ottamaan auttajan roolin, minkä itse ainakin otan enemmän kuin mielelläni. Jos minulla ei olisi vakituista päivätyötä, olisin varmasti kiertelmässä kouluja ympäri Suomea, pitämässä nuorille ja lapsille puhetta/presentaatiota aiheesta koulukiusaaminen. Haluan tähän väliin siteerata Jare Tiihosen sanoja 

"Koulukiusaamiseen puuttuminen 
ei ole yksittäisten ihmisten homma – ei opettajien 
tai vanhempien. Se kuuluu myös niille, 
jotka katsovat sivusta. Jokaisessa kouluyhteisössä on
 tyyppejä, joilla on valtaa ja joita kuunnellaan. 
He voivat valita, minkä roolin ottavat. 
Heidän pitäisi valita auttajan rooli."

 Voisin puhua tästä aiheesta loputtomiin ja jos ikinä jonkun kanssa kasvotusten aiheesta keskustelen niin puhuttavaa kyllä riittää. En koskaan lakkaa puolustamasta nuoria ja lapsia jotka joutuvat kiusaajien uhreiksi. Haluan olla esimerkkinä kaikille nuorille ja lapsille siitä, että itseään ei saa antaa kiusattavan. On yritettävä kaikkensa ollakseen rohkea ja puolustaa itseään. Minulle sanottiin lukuisia kertoja, että minusta ei olisi mihinkään. Sain kuulla haukkuja ulkonäöstäni, koulumenestyksestäni, sukujuuristani ja jopa tämä blogi, jota nuorena kirjoitin sai niin sanotusti rankat arvostelut. Mikään edellä mainituista ei jäänyt huomaamatta ja kaikki se sai minut hetkellisesti ajattelemaan itseäni ja osaamistani vastaan. Onneksi en lannistunut. Pysyin pinnalla ja selätin kaiken sen ilkeyden ja pahan.  

Vaikka minä selvisin kiusaamisesta, se ei tarkoita että kaikki pystyvät siihen. Mikä ajoi uutisissa olleen 13 vuotiaan pojan tappamaan itsensä kiusaamisen seurauksena. Mitä kaikkea voi sattua ja tapahtua nuorille ja lapsille, jos he jäävät yksin kiusaamisen kanssa. Sen vuoksi on tälle asialle saatava stoppi. Parannetaan yhteiskuntaamme yhdessä.

 Annetaan tämän olla oikeasti se viimeinen kiusaus. 

http://www.inhimillisiauutisia.fi/ota-auttajan-rooli/4795883 

Day-off

Tämä viikko on ollut rankka. Eikä se ole vielä edes ohi. Päivät menevät pitkälti vain töissä, eikä aikaa oikein tahdo riittää muuhun. Energiasta puhumattakaan. Tänään kuitenkin on ollut minulla vapaapäivä. Nautin siitä nukkumalla pitkään, syömällä rauhassa aamiaista ja lounastellessa äidin kanssa. Nyt olen kotona ja yritän valmistella itseäni huomiseen aamuvuoroon ja viikonlopun työurakkaan. Olen erittäin hyvin sopeutunut nykyisen työpaikkani tapoihin ja vuorotyön haasteisiin. Iltavuorosta seuraavan päivän aamuvuoroon ei tunnu enää niin raskaalta kuin aluksi, mutta kyllä se silti vaatii veronsa. Jostain on nipistettävä, että jaksaa. Pitäisi keretä nukkua, urheilla, tehdä ruokaa ja sosiaalisia verkostojakin olisi hyvä pitää yllä. Terapeuttini sanoi minulle eilen, että en saa käyttää sanaa "pitäisi", koska se saa kaiken tuntumaan raskaalta ja negatiiviselta. Sen sijaan minun pitäisi sanoa että haluan tai aion. Haluan nukkua, haluan urheilla, aion tehdä ruokaa ja nähdä ystäviäni. Kuulostaa paljon paremmalta.

Olen normaalisti todella energinen. Pyrin käyttämään vapaapäiväni urheiluun ja kodin siivoukseen, mutta aina tämä ei toteudu. Eikä siinä ole mitää pahaa. Tällä kertaa vapaapäiväni koostui kodin siivouksesta, hyvästä ruoasta ja pienestä shoppailusta. Ei aina ole pakko tehdä miljoonaa eri asiaa ja juosta paikasta toiseen.Vapaapäivä on välillä hyvä käyttää  vain olemiseen. Ole kotona, loikoile sängyllä, lue kirjaa ja ajattele. Sellaisetkin vapaapäivät ovat välillä hyviä mielelle. Minä aion viettää loppu vapaapäiväni makaamalla sängyllä, lukien uutta kirjaani, John Greenin Teoria Katherinista. Aion nauttia tekemättömyyden tunteesta ja harmoniasta puhtaassa kodissani.
Huomenna aion mennä töihin positiivisena, pirteänä ja rauhallisena.

 
1 Mitä tein tänään itseni hyväksi

Nukuin pitkään, otin aikaa itselleni, sivistin itseäni

2 Mitä joku muu teki tänään minun hyväkseni

Äiti osti minulle lounaan, kaupassa minua neuvottiin tarpeideni mukaan, kassamyyjä hymyili minulle

3 Mitä aistin tänään

Äidin halaus, parempi mieli, hyvä asenne 

- V

For a better day

Edellisessä postauksessa puhuin itsetuntoni katoamisesta. Sen voin myös liittää viime aikoina vaivanneeseen masennukseen. Masennuksen tunne on ollut vahvempaa kuin koskaan. Se on saattanut kestää muutaman päivän, kadota, ja sen jälkeen jatkua taas. Ilman mitään erityistä syytä, on kaikki tekeminen tuntunut vastenmieliseltä, mieli surkealta ja ajatuksista ei ole saannut positiivisia millään. Koin, että nyt on aika tehdä asialle jotain. En voi jäädä yksin näiden tunnetilojen kanssa, eikä ystävien tai perheenjäsenten kanssa keskustelu enää riitä. Tarvitsen jonkun joka osaa antaa erilaisia näkökulmia ja ehkä saada minut ajattelemaan positiivisemmin.

Joten minä tein sen. Varasin ensimmäisen aikani psykoterapeutille. Sana kuulostaa hassulta, mutta todellisuudessa varasin vain ajan henkilölle jonka kanssa keskustella minua vaivaavista asioista. Varatessani aikaa olin erittäin pahassa mielentilassa. Itkin kotona ja tunsin oloni yksinäiseksi. Mikään ei tuntunut olevan hyvin omassa elämässäni, joten sillä hetkellä päätin, että tarvitsen apua. En haluaisi joutua pahempaan tilanteeseen saati ajautua todelliseen vakaan masennukseen. Varattuani ajan, oloni helpottui, koska ensimmäinen askel parempaan oloon tapahtuu kun ihminen itse päättää etsiä ratkaisua. Mennessäni tänään terapeutille oloni oli rauhallinen. Minulla ei ollut pahaa oloa tai tunnetta, että olen toivoton. Tuntui hyvältä puhua jollekkin joka todella kuuntelee ja keskittyy juuri siihen mitä sanot. Hän osasi kaivaa minusta esiin erilaisia ajatuksia jotka johtivat positiivisempaan ajatteluun. Ajatus mikä ihmisellä on, johtaa tunnetilaan. Tämä tunnetila puolestaan johtaa toimintaan. Toiminta taas herättää ajatuksia. Tätä kutsutaan kognitiiviseksi käyttäytymiskolmioksi. Se kiertää ympäri molempiin suuntiin. Tämän havainnollistaminen sai minut ajattelemaan jo todella eri tavalla. Jos voin vaikuttaa ajatukseeni voin myös vaikuttaa siihen mitä tunteita se minussa herättää ja täten se johtaa parempaan toimintaan.

Keskusteluhetken päätyttyä sain vielä pienen "kotitehtävän". Viikon ajan tulisin kirjoittamaan ylös kolme asiaa mitä olen päivän aikana tehnyt itseni hyväksi, mitä joku muu on tehnyt minun hyväkseni ja mitä olen aistinut. Tämän päivän asiat voin kirjoittaa tähän postaukseen

 1 Mitä olen tänään tehnyt itseni hyväksi:

Hymyilin peilikuvalleni, huolsin kynteni ja söin hyvän lounaan

 2 Mitä joku muu teki tänään minun hyväkseni:

Bussikuski toi minut turvallisesti kotiin, kolleegani auttoi minua jaksamaan raskaan iltavuoron ja äitini tuki minua kun kerroin hänelle fiiliksistäni terapian suhteen. 

 3 Mitä olen aistinut tänään:

Pehmeät hiukset, raikas ilma ja äidin rakkaus

Monelle läheiselleni saattaa tulla yllätyksenä, että olen kokenut masennuksen oireita. En kuitenkaan näe mitään hävettävää siinä, että haluan avoimesti aiheesta kirjoittaa blogiini. Ikinä ei pidä jäädä yksin, kun tuntuu että asiat eivät ole hyvin. Pitää puhua läheisille ja sen jälkeen järjestää itselle apua. Psykologikeskus Psyyke auttoi minua tänään. Opin uusia ajattelutapoja jotka varmasti helpottavat minua tulevaisuudessakin erilaisissa tilanteissa, kun negatiiviset ajatukset lyövät positiivisten yli. Olen tästä avusta kiitollinen ja tulen varmasti käyttämään tätä palvelua uudestaan.  
Kohti parempaa ja positiivisempaa syksyä!

-V

Loosing my self-confidence

Miltä tuntuu olla itsevarma?
Kävelet ulkona ihmisten ilmoilla. Vaihdat katseita ohikulkijoiden kanssa. Tuntuu että sinua tuijotetaan paheksuen. Nostat leukaa ylöspäin ja jatkat matkaa. Saatat jopa hymyillä seuraavalle joka katsoo sinua päin. Et välitä mitä ihmiset ajattelevat kun he näkevät sinut. Tiedoistat itsesi ja nautit siitä että keräät katseita. Olet ylpeä itsestäsi, kehostasi, hymystäsi.

Miltä sitten tuntuu, kun itsevarmuus alkaa hiipua, eikä olekkaan enää niin hyvä olo itsestä?

Minulle itsevarmuus on aina ollut erittäin luontainen asia. Olen jo lapsena oppinut olemaan ylpeä itsestäni sellaisena kuin olen, vaikka olinkin se niin sanottu silmälasipäinen nörtti. Olin kiusattu hyvin pitkälti koko peruskoulun  ja vielä lukiossakin tietyt asiat seurasivat eivätkä jättäneet minua rauhaan. En silti välittänyt. En halunnut alistua ilkeille ihmisille ja näyttää heille, että minusta tuntui pahalta. Halusin olla se vahva tyttö, joka ei pienestä herpaannu. Sellainen minä olinkin ja olen ollut aina tähän päivään asti. Kuitenkin jossain vaiheessa on alkanut tuntumaan että entä jos en enää jaksakkaan olla se aina niin "vahva". Entä jos minäkin joskus tarvitsen jonkun joka pitää minun puoliani ja tukee minua. Vahvoista ihmisistä aina ajatellaan, että he eivät tarvitse ketään kun he ovat niin vahvoja yksinkin. Se ei ole oikein. Vahvallakin ihmisellä on heikot kohtansa, mistä ei pysty pääsemään yli yksin. Vahvakin ihminen tarvitsee tukea ja turvaa.

Viime aikoina on itselle tullut sellainen olo, että ei vain pysty enää jatkamaan yksin. Tiedän, että selviän aina kaikesta yksinkin mutta entä jos en halua ? Haluan että joku huolehtii voinnistani ja jaksamisestani. Se jos mikä on ollut lähiaikoina koetuksella. On ollut äärimmäisen raskasta nousta sängystä ylös ja ulkona käveleminen ja ihmisten kohtaaminen on tuntunut vastenmieliseltä. Ei ole ollut varmuutta tavata uusia ihmisiä saati vanhoja tuttuja. On tuntunut epävarmalta, välittämättä siitä missä olen tai mihin menen. Missään ei tunnu hyvältä paitsi omassa kodissa.

Rukoilen, että löydän oman itseni ja saan itsevarman personaallisuuteni taas esiin. On erittäin raskasta päivä päivältä olla ihmisten keskellä epävarmana ja voimattomana. Tunnen itseni ja tiedän, että pääsen näiden ajatusten yli, mutta tämä on ensimmäinen kerta ikinä kun lievän masennuksen oireet ovat tosissaan alkaneet vaivaamaan. Elämä ei tunnu hyvältä näin, ja siksi yritän saada aikaan  muutosta, jotta en vain junnaisi paikallani ongelman kanssa. Nothing changes if nothing changes.

- V

Photographing

Rakastan valokuvaamista. Näen päivittäin kauniita hetkiä, kuvakulmia ja tunnelmia jotka haluaisin ikuistaa. Kuitenkin suurin osa näistä hetkistä on niitä mitä voimme vain katsoa hetken ja muistella myöhemmin. Mikään kamera ei pysty tallentamaan samaa tunnelmaa minkä itse koemme näissä hetkissä. Kuvaamalla pystymme kuitenkin tekemään ihmeitä. Niinhän sitä sanotaan, että "you don't take a photograph, you make one". Kaunis kuva syntyy oikealla hetkellä, oikealla tunnelmalla, täydellisellä valoistuksella sekä lukuisilla muilla keinoilla. Kuvaa katsoessa ei välttämättä pysty edes ymmärtämään minkälainen työ on tehty kuvan saamiseksi.  Minä arvostan valokuvassa tunnelmaa. Sitä minkälaista oloa se katsojalle antaa.

Valokuvaaminen on minulle kaunein taiteen muoto. Pyrin ilman kameraakin näkemään ympärilläni olevan kauneuden ja ottamaan valokuvia mieleeni. Potentiaalista valokuvattavaa on kaikkialla kun osaa katsoa oikealla tavalla. Maailman valokuvaajat ovat uskomattoman taitavia ikuistamaan täydellisiä hetkiä, hymyjä, tunnetiloja ja maisemia. Joskus jopa haaveilin itsekkin valokuvaajan ammatista. Ehkä vielä jonain päivänä...

- V

Fresh start

Muutama vuosi sitten aloitin innoissani kirjoittamaan blogia. Rakastin ottaa valokuvia ja jakaa ajatuksiani sekä inspiraationi lähteitä omalla persoonallisella sivullani. Ajan mentyä eteenpäin koin, että bloggaaminen ei ole minulle. Minä en ole hehkeä muodinlähettiläs enkä ammattivalokuvaaja, saati syvällinen ajattelija jota lukijat voisivat vain ihailla. En osaa käyttää hienoja täytesanoja jolla rikastuttaa tekstejäni, enkä osaa pukeutua inspiroiviin asukokonaisuuksiin viikon jokaisena päivänä. Olin täyttänyt 18 kun silloisen blogini loppu tuli. Sen jälkeen on elämässä ollut niin paljon kaikkea muuta, että bloggaamiselle ei vain ole ollut aikaa. En ole tullut edes ajatelleeksi aloittaa uudestaan tätä niin sanottua harrastusta.

Nyt elämäntilanteeni on muuttunut. Olen 21, valmistunut ylioppilaaksi, merkonomiksi sekä saanut vakituisen työpaikan kansainvälisessä ja johtavassa yrityksessä jossa aion jatkaa uraani vielä monta vuotta. Tähän hetkeen tultuani on matkalla ollut paljon ilonaiheita, kuten yhtälailla surua sekä  menetyksiä. Kaikesta vaikeasta on päästy yli mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi vielä nähty. Elämä on vasta alussa ja aion tästä eteenpäin jatkaa sitä jakamalla myös osan ajatuksista ja kokemuksista tänne. Aion ottaa bloggaamiseen uuden otteen ja kirjoittaa sillä fiiliksellä mikä minulla sillä hetkellä on. En aio hävetä mitään mitä olen itse luonut. Aion kirjoittaa ylpeänä erilaisista asioista ja aiheista siten miten minä, Veronica, niistä ajattelen.

Veronica's on blogi, joka toimii pääasiassa minua itseäni varten. Siitä tulee paikka jossa pystyn ilmaisemaan itseäni kirjoitusten ja kuvien välityksellä. Siihen minä pyrin.  Jokainen, joka kokee samaistumisen tunnetta ajatuksiini ja fiiliksiini, on tervetullut lukemaan Veronica's blogia.


- V