Vaikeudet voitoksi

Vaikeuksien kautta voittoon. Varmasti jokainen on joskus kuullut tämän sanonnan. Aina ei voi olla helppoa ja joskus tuntuu, että päällekkäin kasautuu aivan liikaa erilaisia suoritettavia asioita, eikä meinaa millään jaksaa porskuttaa eteenpäin. Kaikesta huolimatta, ihminen selviytyy, koska elämä antaa eteemme esteitä, joista meidän tarkoitus päästä yli. Jokainen kohtaamamme haaste on valmistautumista kohti parempaa tulevaa. Vaikeimmat hetket voivat johtaa parhaimpiin hetkiin tulevaisuudessa.

Makaan tällä hetkellä kipeänä sängyn pohjalla. Kurjasta olosta huolimatta tuli sellainen olo, että haluan jotain blogini puolelle kirjoittaa. Seuraavat pari päivää menevät neljän seinän sisällä, vuorotellen buranan ja finrexinin välillä. Kyllä se siitä.

Flunssan onnistuttua yllättämään minut täysin, on jaksaminen melkein nollassa. Juuri nyt tarvitsisin kaikkia energiani, että jaksaisin nipistää lokakuun loppuun, nimittäin minulla on marraskuun alussa pääsykokeet korkeakouluun. Olen siis hakenut opiskelemaan liiketaloutta! Olen tästä päätöksestä erittäin onnellinen ja innoissani, koska uskon että nyt on minun aikani ja aion tällä kertaa päästä kouluun. Hain ensimmäisen kerran opiskelemaan heti lukion päätyttyä. Silloin hakuprosessi oli hieman erilainen, koska aiempi koulumenestys vaikutti melkein 50%. Sen vuoksi minulla ei niin sanotusti ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä haluamaani kouluun. Lukio aikana en nimittäin ollut motivoitunut lukemaan, vaan menin kursseille "kunhan pääsen läpi" -asenteella. Enkä soimaa siitä itseäni. En voinut mitenkään tietää vielä siinä iässä mitä haluan. Ja vaikka jollain tapaa tiesin, ei lukiossani ollut minkäänlaisia opintoja tukemaan minulle luontaista alaa; myyntiä ja markkinointia. Pääsykoemateriaalien sisältö oli sen vuoksi erittäin raskasta luettavaa. Nyt kuitenkin tilanne on toinen. Olen saannut hurjasti lisäkokemusta työelämästä sekä saavuttanut jo yhden kaupanalan koulutuksen. Pääsykoemateriaalit eivät tunnu yhtään niin hankalilta kuin kaksi vuotta sitten. Toki kasvamista on myös tapahtunut ja nyt olen varmempi siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Uskon että jokaiselle on se oma aika milloin alkaa ymmärtää mihin suuntaan sitä tulevaisuudessa suuntaa ja uskon, että minun aikani on nyt. Jos suoriudun pääsykokeista, aloitan opiskeluni tammikuussa Laureassa tai Haaga-heliassa.

Kaikenlaisia haasteita tulee eteen. Mutta minä en aio luovuttaa. Vaikka flunssa iskee tai elämä tuntuu muuten raskaalta, en aio antaa sen estää unelmani saavuttamista. Nyt unelmani on opiskelupaikan saaminen ja sitä kautta uudenlaisen sisällön saaminen omaa elämääni. Muutos tulee olemaan suuri, koska tämän hetkinen työni tulee jäämään vähemmälle, luonnollisesti, ja arkeni tulee koostumaan luennoista ja projekteista. Opiskelijan arkea parhaimmillaan. Ikinä ei voi kouluttaa itseään liikaa. Kaikki mahdollisuudet kouluttaa ja kehittää itseään on hyödynnettävä, koska se on rikkaus mihin kaikilla ei ole mahdollisuutta tässä maailmassa. Ole siis kiitollinen jos nyt opiskelet jossain tai aloitat opintosi pian.

Nunuco Design

Olin nähnyt paljon kuvia ja vlogeja kyseisen brändin tuotteista. Monet ovat tilanneet heiltä iPhone kuoria sekä kalentereita (agenda). Päätin sitten lopulta itsekkin kokeilla kyseisen brändin laatutasoa tilaamalla yhteen sopivat puhelimenkuoret ja vuoden 2017 kalenterin, jotka Nunucon sivuilla kulkevat nimellä agendas.

Laatu oli erinomainen. Tuotteet vastasivat täysin nettisivujen kuvissa olleita kauniita, design kuoria ja kalentereita. Olen erittäin tyytyväinen, enkä malta odottaa vuoden 2017 alkamista - pääsen vihdoin käyttämään uutta kalenteriani!


Osta tuotteet täältä !

Sosiaalinen media elämän jatkeena

Otsikko kertoo pitkälti mistä ajattelin tällä kertaa puhua. Sosiaalisen median vaikutus meihin kaikkiin nykypäivänä on erittäin suuri ja monet ovatkin aiheesta kirjoittaneet blogeissaan. Ajattelin tuoda myös oman näkökulmani aiheeseen.

Ei ole paikkaa jossa sosiaalisen median välineet eivät olisi mukana. Tai en ainakaan tähän hetkeen keksi yhtäkään sellaista. Meninpä sitten kuntosalille, lenkkipolulle, kahville, kirjastoon, elokuviin, konserttiin tai mihin tahansa, ovat teknologiset vempaimet mukana ja sitä kautta myös sosiaalinen media käteni ulottuvilla. Ajattelin tänään aikaisemmin tätä terminä "somekäsi". Olen itse oikeakätinen, joten se on myös somekäteni. Ideana on, että elinpä minkälaista hetkeä tahansa on somekäteni aina mukana: iPhone kauniissa kätösessä, jonkinlainen aplikaatio avattuna - useimmiten snapchat - valmiina toimimaan: kuvaamaan ja jakamaan sen hetken jossa olen tai jonka koen. Kaikki on pakko jakaa muiden kanssa, vaikka ketään ei kiinnostaisi juuri lainkaan kuinka juon jälleen soijamaitokahviani kahdeksan aikaan aamulla, koska minä vain rakastan aamuja. Ihan oikeasti RAKASTAN!

Miksi silti haluamme jakaa kaiken kaikkien kanssa?

Kiinnostaako keitään muita kun meitä itseämme mitä olemme tekemässä?

En osaa antaa vastauksia näihin kysymyksiin. Toimin itse juuri edellä mainitulla tavalla erittäin usein, mutten syyllistä itseäni. On täysin normaalia vuonna 2016 olla osa digitaalista maailmaa erilaisten teknologian laitteiden välityksellä ja jakaa omaa elämää mediaan, joka on saatavilla kaikille kaikkialla kaiken aikaa. Ainoa asia mistä soimaan itseäni - mikä kuitenkin on yleistä, tiedän, että te muutkin teette näin - on somekäden osallistuminen hetkiin, jolloin pitäisi olla läsnä ilman mitään muita ulkoisia ärsykkeitä. Tästä aiheesta kirjoitti eräs bloggaaja, jonka nimeä en nyt muista. Anteeksi.

Kuvittele tilanne, että olet ystäväsi kanssa kahvilla. Ette ole nähneet pitkiin aikoihin ja ystävällesi on sattunut ja tapahtunut vaikka ja mitä, mistä hän haluaa sinulle kertoa. Olette tilanneet kahvit ja istuneet kahvilan rauhallisimpaan nurkkaukseen. Mitä tapahtuukaan. Kaivatte puhelimenne esille kuin automaattisesti. Aivan kun se olisi tippa kädessänne, sen on vain pakko olla siinä kahvikupin vieressä tönöttämässä, jos vaikka joku laittaisi "snäppiä". Ja ainiin, pitäähän sitä itsekkin laittaa my storyyn kuva täydellisistä kahvikupeista muutaman häshtägin kanssa. 

#somekäsi 

Pahin mitä voi tapahtua on, että unohdamme täysin itse asian; juttelun ja kuulumisten vaihtamisen. Päädymme molemmat näpräämään puhelimia ja jauhamaan julkisuuden henkilöiden uusimmista instagram kuvista ja nauramaan somejulkkisten snapchateille. Muutama nolo tinder jätkä tähän perään, pari sanaa siitä miten kaikki on iha okei ja valitetaan miten ei meinaa jaksaa mennä töihin tai kouluun. Kahvihetki on päättynyt. Miten tässä näin kävi? 

Somekäsi toimii ikään kuin elämän jatkeena. Olimme missä tahansa on toisessa kädessä aina maailma avoinna ja valmiina tallentamaan jonkin sortin muistoja. Toisin sanoen hetkiä, joissa emme välttämättä itse edes eläneet. Kun keskittyminen meni täydellisen kuvan muokkaukseen ja nasevan kuvatekstin keksimiseen, on jo puolet kaverin kuulumisista ja kauniista kahvihetkestä mennyt ohi. Näitä tilanteita on kärjistetty hauskojen youtube-videoiden muodossa, joissa mies kosii naista mutta ennen kuin nainen vastaa myöntyvästi on hänen pakko ottaa snapchattiin kuva miehestään polvillaan sormuksen kanssa. Tai kun joutuu auto-onnettomuuteen ja ensimmäinen asia jonka tekee herättyään sairaalasta on laittaa selfie instagrammiin ja tilannepäivitys twitteriin. Onko oikeasti niin, että emme koe elämällämme olevan mitään arvoa ellemme ole jakaneet sitä muille ?  Eikö elämän eläminen ja hetkessä oleminen ilman mitään ärsykkeitä käyttäen ole enää IN vuonna 2016?

En ole varma onko tämä somekäsi ilmiönä vain tämän vuoden juttu. Uskoisin, että se on alkanut jo aikaisemmin, mutta tänä vuonna aiheesta on yllättävän moni puhunut julkisesti yhteiskunnallisena ongelmana. Joka vuosi nuoremmat ja nuoremmat saavat haltuunsa uusinta teknologiaa ja oppivat somekäden tavoille. Hiekkalaatikotkin varmaan muuttuvat pian "älyleikkikentiksi" ja virtuaalimaailmoiksi. Nuoret kokoontuvat kauppakeskusten edustoille ryhminä, vain leikkiäkseen kukin omilla puhelimillaan. Toinen etsii pokemoneja ja toinen ottaa snapchattiin videota kolmannesta joka pelaa iPadilla CandyCrushia. Näkymä on erittäin poikkeava omasta nuoruudesta kuusi vuotta taaksepäin.

Meille jokaiselle - myös itselle - muistutuksena; yritetään välillä irtautua somekädestä. Kun on hetkiä, jolloin tapaamme läheisiämme, emme tarvitse minkäänlaisia ylimääräisiä ärsykkeitä. Keskityään siihen hetkeen kaikilla aisteillamme ja kuunnellaan oikeasti, mitä ystävämme haluaa meille sanoa. Ystävät ovat rikkaus ja ystävyyttä pitää vaalia. En halua laiminlyödä ystäviäni keskittymällä someen. Se ei häviä, se odottaa minua siellä aivan varmasti sitten, kun olen taas omissa oloissani kotisohvalla.

Avaa silmäsi. Kuuntele, katso, hymyile ja elä. 

Syksy 2016 / Photoshoot

   

Kuvat Benita Elmgren

Ajatuksia sunnuntaille

Viikonloppu on ollut mahtava. Eilisen hektisen lauantaivuoron jälkeen vapaa sunnuntai tuntuu enemmän kuin hyvältä. Olimme sopineet pitävämme sunnuntai brunssin tyttökavereideni kanssa. Keräännyimme pitkästä aikaa saman pöydän ääreen syömään aamupalaa ja juttelemaan niitä näitä. Tuntui hyvältä höpötellä näiden naisten kanssa pitkästä aikaa ilman jätkien sekoilua taustalla. Just us girls.

Aamulla kun kävimme kaupassa ostamassa brunssi eväämme muistin samalla että Lokakuun Ellen peilikuva osiossa on pieni juttu ihailemastani vloggaajasta ja kaimastani, Mariieveronicasta (Maria Veronica Verho). Hänestä oli tehty lyhyt ja ytimekäs sivun juttu, jossa Veronica itse kertoo hieman itsetunnosta ja sen parantumisesta hänen kohdallaan. Tämä videobloggaamisen ansiosta. Juttuun oli myös liitetty yksi erittäin yksinkertainen ja onnistunut kuva tästä nuoresta upeasta naisesta. Olen itse tavannut Mariieveronican kerran muutama vuosi takaperin. Oli hauska tavata tämä jo julkisuuden henkilöksi luokiteltava henkilö livenä ja vaihtaa hänen kanssaan pari sanaa.

Ihailen Mariieveronicaa suunnattomasti. Suurimman vaikutuksen minuun tekee hänen aitoutensa ja häpeilemättömyytensä. Hän ei pelkää sanoa, tuntea tai olla sellainen kun hän on. Tässä kyseisessä Ellen artikkelissa hän mm. sanoo että

"Itsevarmuus on kaunista, 

samoin naisen vartalo, oli se 

minkä muotoinen tahansa. 

Mene siis peilin eteen, 

katso itseäsi silmiin 

ja sano ääneen kauniita asioita peilikuvallesi."

(Elle Lokakuu 2016). 

Juuri tällaista ajattelumallia minä rakastan ja minusta on upeaa, että hän sanoo nämä asiat ääneen meille kaikille. Toivon, että jokainen, joka seuraa Mariieveronicaa somessa kuulee ja sisäistää nämä asiat. Itsenä rakastaminen on asia josta olen itsekkin puhunut paljon. Kun tulee tutuksi itsensä kanssa ja oppii rakastamaan itseään, on paljon helpompi mennä eteenpäin elämässä itsevarmana ja vahvana. Siitä aion ottaa mallia häneltä, koska hän on mielestäni one to look up to itsevarmuuden ja kauneuden suhteen. Enkä puhu pinnallisesta kauneudesta, vaan elämän tuomasta eloisasta persoonnallisesta kauneudesta joka huokuu sisältä päin meistä kaikista. Mariieveronica on minun ehdoton girl crush ja olisi mahtavaa jos vielä jonain päivänä saisin tavata hänet uudestaan. Someseuraamista aion jatkaa sinnikkäästi ja toivon suurta menestystä hänelle.

Ensi viikko vaikuttaa erittäin lupaavalta ja aion jatkaa näillä hyvillä energioilla, jotka olen nyt saannut pyörimään. Tuntuu hyvältä voida hyvin ja olla energinen. Kiitos rakkailleni, jotka ovat luoneet hyvää energiaa minuun.

La Joie de Vivre

Elämänilo. Sitä olen tarvinnut. Ja nyt vihdoin, pitkästä aikaa, oloni on puhtaasti onnellinen. Hymyilyttää ja jopa laulattaa. Mitään erikoisempaa syytä en tälle hyvälle ololle keksi, eikä toisaalta tarvitsekkaan. Kunhan on hyvä olla.

Yhden iloisen päätöksen kuitenkin elämässäni tein, mutta en aio sitä vielä paljastaa. Haluan olla varma että kaikki menee hyvin, sitten voin kertoa tästä asiasta blogini puolellekkin. Tämä päätös teki minut erittäin onnelliseksi ja muistelin taas sitä, miten ihmisen mieli parantuu kun tämä itse ottaa ohjat käsiin ja hakee parannusta elämäänsä omasta tahdostaan. Pelkkä päätöksen teko ja sen niin sanottu "sinetöiminen" tuottaa jo äärimmäistä hyvää oloa, koska ensimmäinen askel kohti parempaa on sillä hetkellä otettu. Odotan innolla syksyn alkamista oikein kunnolla, ja jos kaikki sujuu hyvin tulee elämääni pieni suuri muutos vuoden alusta.

Good things happening!

Kiitos Benitalle kuvistani <3

Haluan muutosta

Nyt tuntuu siltä, että haluan jotain uutta. Kaipaan muutosta omaan elämääni ja arkeeni. Minulla on periaatteessa kaikki erittäin hyvin. Minulla on kaunis koti, perhe, ystäviä, terveys ja hyvä kunto sekä työpaikka josta saan olla kiitollinen. Kuitenkin, tuntuu että jotain puuttuu, tai että jotain pitäisi muuttaa tämän hetkisestä elämästä. En koe olevani tyytyväinen.

Vuosi sitten haaveilin tietynlaisesta asemasta työpaikallani. Nyt olen käytännössä saavuttanut sen mitä halusin, mutta se ei tunnukkaan siltä mitä ajattelin sen olevan. En nauti enää siitä mitä teen. Vaikka olen kehittynyt hurjasti ja oppinut todella paljon uutta, ei työni enää anna minulle yhtä paljon kun se minulta vie. Olen verottanut omaa aikaani ja omaa sosiaalista elämääni erittäin paljon, jotta pystyisin osoittamaan olevani tietyn aseman arvoinen. Teen kaikkeni, jotta minä olisin paras, ja jotta minä saisin kiitosta esimiehiltäni. Ja niin minä saankin, jatkuvasti. Silti tuntuu kuitenkin siltä, että se ei enää ole sen työn arvoista. Ei tunnu oikealta lähteä töistä joka päivä miettien vain seuraavaa päivää kun tulen taas takaisin töihin. Voisi melkein sanoa että elämäni on tällä hetkellä pelkkää työtä. Aikaa tai energiaa ei juuri muuhun riitä. Tämän olen tainut mainita jo aikaisemminkin...

En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En halua pyytää apua lähimmäisiltäni enkä halua tehdä hätiköittyä päätöstä. Monet sanovat että minun kannattaisi lähteä ulkomaille. En voisi olla enempää samaa mieltä, mutta ajatus järjestelyistä saa minut tuskastumaan. Minäkö nyt osaisin itse yksin järjestää itseni asumaan ja työskentelemään ulkomaille. Ajatus pelottaa. Ja ajattelen aina että tämä tunne on vain ohimenevää. Pari viikkoa ja voin taas paremmin enkä haluakkaan enää lähteä. En halua enää toistaa tätä kaavaa. Minun on saatava muutos aikaan jollain tapaa. Edes pikkuhiljaa, jotain on nyt muutettava, jotta saan oman elämäni ja oman itseni takaisin.

"Pidä kynsin ja hampain kiinni 

siitä elämästä

 mikä sinulla on"

En halua menettää otetta elämästä. Elämä on kaunista. Minun elämäni vain koostuu tällä hetkellä

stressistä, ikävästä ja energian puutteesta. Ja sen pitää muuttua. Löytyykö ratkaisu sitten mistä? Sitä en tiedä, mutta minun itse tehtävä asioita sen eteen, että voisin paremmin. Tottakai läheiseni edesauttavat asian etenemistä, ja ystävieni tapaaminen piristää minua aina. Kuten tänään. Olin aivan korviani myöten täynnä työpäivääni ja silti jaksoin mennä kahville ystäväni kanssa. Kummasti unohtui raskaat työt vaikka aiheesta keskusteltiinkin. Ystäviä minulla on eniten ikävä. Sosiaalisuutta. Kaikkea hauskaa mitä aina teemme yhdessä. Ajat muuttuvat ja kaikilla on omat menonsa mutta jos jostain löydämme sopivan ajan, pyrimme aina kokoontumaan yhteen. Niistä hetkistä tulee aina se paras ja voimakkain fiilis. Silloin sitä tuntee olevansa taas elossa. 

 Kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä, mietin mitä kaikkea haluaisinkaan muuttaa elämässäni. Minne haluaisin mennä ja kaikkea tehdä. Nyt ymmärrän että oloni onkin selkeää ikävää.  Olen vain valunut päivästä toiseen ja jokainen päivä tuntuu yhtä uuvuttalta. Kaipaan ystävieni seuraa ja naurua ja hölmöjä juttuja. 
Joten jos olet läheinen ystäväni (tiedät kyllä), niin minulla on sinua ikävä <3  

Autumn vibes

Syyskuu alkoi eilen. Tuntuu hassulta. Sinne se kesä meni noin vain ja taas alkaa villasukkien, kynttilöiden ja kerrospukeutumisen aika eli syksy. Olen yleensä aina sanonut että kevät ja kesä ovat minun lempivuodenaikoja, mutta jostain syystä tänä vuonna tuntuu siltä, että odotan syksyä enemmän kuin koskaan ennen ja kesän loppuminen ei oikeastaan edes harmita. Olen täysin valmis viileämpiin ilmoihin ja syystrendeihin. Kesä ei vain tänä vuonna ollut se paras omalla kohdalla, joten senkin vuoksi olen iloinen että se on nyt "ohi" ja pääsemme siirtymään syksyyn. Siinäkin on omat viehettävyytensä.

Voisin hieman muistella mitä sitä tuli kesällä tehtyä. Kesä niin sanotusti alkoi, kun valmistuin koulusta ja minusta tuli YO merkonomi. Oli valmistumisjuhlintaa koko viikonlopun ajan. Sen jälkeen alkoi ihan tavallinen arki taas, eli töitä viikoista toiseen. Kesäkuu meni erittäin nopeasti. Heinäkuussa pääsin sitten ihan lomalle. Minulla oli kokonaiset kolme viikkoa kesälomaa. Olin tästä erittäin innoissani ja olin suunnitellut tekemistä ensimäiselle viikolle. Kävin tallinnassa spa lomalla jonka jälkeen lähdin seuraavana päivänä Kööpenhaminaan ystäväni kanssa katsomaan Rihannan kiertuetta. Se oli ehdottomasti kesän kohokohta. Rakastuin Kööpenhaminaan ja aion ehdottomasti mennä sinne uudestaan!

Tämän reissun jälkeen alkoi sitten pieni alamäki. Sain pienen flunssan palattuani Tanskasta ja seuraavat kaksi viikkoa mitä lomaa oli jäljellä olivat erittäin tasapaksuja ja jopa tylsiä. Kesä ei tuntunut kesältä, koska ilmat eivät tietenkään suosineet (yllätys). Ei ollut tarpeeksi lämmin mennä rannalle ottamaan aurinkoa. Myös hieman tylsää oli että ystäväni olivat kaikki töissä viikolla joten tekemistä piti keksiä yksin. Nautin kyllä yksin olemisesta mutta pidemmän päälle kyllästyn nopeasti. Olisin voinut vain palata töihin ensimmäisen lomaviikon jälkeen. Loppuloma oli vain töihin paluun odottelua. Kävin toki myös mökilläni Mäntyharjulla ja tapasin kavereita viikonloppuna. Ulkona tuli syötyä, shoppailtua ja Hernesaarenranta tuli nähtyä ainakin kolme kertaa. Nautin kyllä lomastani koska se lepo tuli tarpeeseen. Aion ensi vuonna vain ajoittaa lomani hieman eritavalla.

Missä sitten nyt mennään? Syksy alkaa, töitä riittää vaikka muille jakaa. Syysflunssat aiheuttavat hieman vaikeuksia kaikilla työpaikoilla kun tuntuu, että kaikki ovat sairaslomilla. Itsekin jouduin viime viikonlopun kärsimään huonovointisuudesta. Se on melko normaalia tähän aikaan vuodesta. Täytyy muistaa pitää itsestä ja omasta jaksamisesta huolta. Itse menen helposti aivan tappiin asti työmäärän kanssa ja uhraan omaa aikaani töihin, koska pakkohan siellä on jonkun olla. Yritän jaksaa erittäin pitkälle mutta nyt kyllä huomaa että väsymys alkaa painaa rankasti. Huomenna saan pitää vapaapäiväni, enkä todellakaan aio miettiä mitään työhön liittyvää.

Erittäin paljon tsemppiä kaikille syksyyn! Syksy on ihanaa ja kaunista aikaa. Nautitaan siitä siis ennen kiristäviä talvipakkasia.

Self image

Joku voisi ajatella, että on itserakasta tehdä postaus itsestä. Siitä huolimatta, haluan nyt puhua minäkuvasta. Eli miten minä näen itseni ja millainen minä olen. Aihe käsittelee itsensä rakastamista, mikä ei ole itserakasta.

Jostain luin, että lopulta ei merkitse enää se miten muut näkevät sinut vaan miten sinä näet itsesi. Minusta se oli hyvin sanottu. Ei ole mitään merkitystä mitä muut sinusta ajattelevat. Oli se hyvää tai pahaa, on tärkeintä se miten sinä itse koet itsesi ihmisenä. Minä olen aina kokenut järkyttäviä ulkonäköpaineita. En ole täydellinen, en lähelläkään, mutta olen persoonallisen näköinen. Minulla omasta mielestäni kaunis hymy ja pidän kovasti silmistäni. Näistä olen myös saannut kuulla positiivisia kommentteja ja tottakai se tuntuu hyvältä. Kuitenkin, meillä kaikilla on jossai  vaiheessa elämää jonkinlaista epävarmuutta omasta ulkonäöstä. Suurimmaksi osaksi tämä kaikki johtuu siitä, kun alamme vertaamaan itseämme muihin. En minäkään ole aina pitänyt omasta peilikuvastani, mutta vanhemmiten olen opetellut siihen. Olen rehellisesti katsonut itseäni ja sanonut peilkuvalleni, että "sinä olet kaunis". Minusta jokaisen pitäisi tehdä näin aina silloin tällöin.

Minäkuva vastaa kysymykseen siitä, millainen minä olen. Elämän aikana minäkuva muuttuu, koska ympäröivä maailma ja ihmiset antavat vaikutteita. Saatamme kaikki saada kommentteja omasta persoonallisuudestamme tai toiminnastamme. Tämä voi myös johtaa siihen, että minäkuva muuttuu kielteiseksi. Alamme pelätä epäonnistumista ja haasteita. Tämän pelkäsin osuvan omalle kohdalleni. Masennus alkoi vaikuttaa minäkuvaani ja alkoi tuntua, että en edes tunne itseäni enää. Olenko enää se rohkea ja itsevarma Veronica? En halua koskaan ajautua enää samanlaiseen tunnetilaan. Tällä hetkellä voin varmasti hymyillä koska tiedän kuka olen ja millaiseksi ihmiseksi haluan vielä kasvaa.

Millainen minä sitten olen ihmisenä? Enhän minä sitä voi vielä täysin tietää, koska olen vasta 21 vuotias. Elämäni on vasta alussa ja olen vasta kehittymässä nuoresta aikuiseksi. Kuitenkin tähän päivään mennessä olen oppinut muutamia asioita itsestäni. Esimerkiksi temperamenttisuuteni, on yksi monista persoonallisuuteni piirteistä joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Suhtaudun asioihin intohimoisesti tai en ollenkaan. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Temperamentistani huolimatta, osaan olla myös erittäin kiltti ja ystävällinen. Nautin siitä että saan tehdä hyvää toisille. Nämä saattavat olla erittäin pieniä ja arkisia asioita, mutta mistä tulee hyvä mieli.

Siinä oli vain murto-osa asioista millainen minä olen. Kaikkea en edes vielä tiedä, mutta jokainen päivä opin itsestäni jotain uutta. Jokainen päivä opettaa minua kasvamaan ihmisenä. Tärkeintä on että olen avoin itseni kanssa ja hyväksyn oman itseni. Olen ylpeä siitä millaiseksi olen kasvanut ja kaikki elämäni tähänastiset kokemukset ja tapahtumat ovat ohjanneet minua eteenpäin oppimaan enemmän itsestäni. Mitään en tekisi toisin. 

Beautiful morning

Rakastan aamuja. Vaikka en aina ole virkeänä heräämässä, niin silti aamuissa on mielestäni kliseisesti sanottuna taikaa. Aamuja on ollut niin paljon erilaisia ja jokainen aamu on aina uusi mahdollisuus. Jokainen aamu kun herään, saan olla kiitollinen että olen terve, hyvinvoiva nuori ja että minulla on ihana koti missä herätä. Aamut ovat kiitollisuutta. Rakastan herätä aamulla aikaisin juomaan aamukahvia ja miettimään maailman menoa. Haluan jokaiselle aamulle sen pienen hetken kun saan vaan istua tässä pöydän ääressä kahvikupin kanssa ja tuijotella ulos ikkunasta. Maisema on ollut sama nyt viimeiset kaksi vuotta mutta jollain tapaa se silti tuntuu erilaiselta joka aamu. Olen tästä hetkestä tänäänkin torstaina 25.8.2016, erittäin kiitollinen.

 Hyvää huomenta. Nautitaan tästä päivästä.

Voimavaroja

Tällä hetkellä minulla ei ole mitään erityistä aihetta mistä kirjoittaa. Juuri nyt työni ottaa minulta viimeisimmätkin energiani, eikä aikaakaan juuri jää muuhun elämään. Suunnittelen ja haaveilen paljon, että sitten kun kerkeän ja sitten kun sitä ja tätä. Aikaa ei kuitenkaan vaikuta olevan, ei nyt eikä vielä muutamaan viikkoon. Aikataulut menevät ristiin ystävien kanssa vaikka ikävä olisi ja kuulumisia olisi mukava vaihdella. Joskus elämä vain menee näin. Mutta kaikki on hetkellistä. Kun syksy lähtee tästä kunnolla käyntiin, on taas tasapaino löytynyt kaikilla elämän osa-alueilla ja homma toimii. Tai niin haluan ainakin uskoa.

Kerroin tänään yhdelle hyvälle ystävälleni aloittaneeni taas blogin. Tuntui helpolta kertoa asiasta hänelle, koska hänkin kirjoittaa blogia. En ole vielä jakanut blogiani missään tai kenellekkään muulle. Haluan olla varma että pystyn taas kirjoittamaan ja jakamaan ajatuksiani nettipäiväkirjan muodossa, ennenkuin julistan siitä kaikille. Nämä ovat vasta niin sanottuja vauvan askelia. Blogin kirjoittaminen nuorempana tuntui niin kivalta ja helpolta, mutta nyt kun on kasvanut ihmisenä ja elämänkatsomus on avartunut huomattavasti, ymmärrän että minulla on vielä enemmän sanottavaa erilaisista asioista. Haluan jakaa kommenttini, näkemykseni ja mielipiteeni, kuten myös oman elämäni asioita avoimesti ja rehellisesti kaunistelematta. Lopetettuani blogin muutama vuosi sitten, ajattelin että en uskalla lähteä siihen touhuun enää koskaan. Omien ajatusten jakaminen tuntui silloin erittäin vaikealta, kun kommenttiboksi täyttyi kysymyksistä ja ilkeistä vasta-argumenteista. Tuntui että omat mielipiteeni olivat vääriä, enkä saisi elää elämääni kuten se on. Nyt, olen vanhempi ja entistä vahvempi ja uskon, että pystyn käsittelemään blogin mukana tulevat mahdolliset sivuseuraukset kylmänviileästi enkä häpeä kirjoituksiani tai ottamiani kuvia.

 Mietin myös tänään, että mistä minä saan voimavarani? Miten minä jaksan nousta aamulla töihin ja tulla iltamyöhään töistä kotiin vain herätäkseni taas aamulla aikasin ja tullakseni takaisin työpaikalle. (Kuulostaa raskaalta...)
Minun voimavarani koostuu ihmisistä ympärilläni. Kun olen hyvän energian ympäröimänä, voin hyvin ja jaksan. Voimavaroihin vaikuttaa myös oloni minusta itsestä. Miten koen itseni tänään juuri nyt tässä. Olenko tyytyväinen itseeni. Viimeinen osa tulee uskosta. Silloin, kun todella kohtaan vaikean hetken. Kun kaikki on huonosti tai hankalasti, enkä enää tiedä mitä teen, silloin minä rukoilen. Turvautuminen ja uskominen suurempaan voimaan antaa voimavaroja jaksaa mennä eteenpäin. Enkä tarkoita että olisin niin sanottu kiihkouskovainen, mutta uskon Jumalaan ja olen siitä ylpeä. Uskoani ei voida viedä minulta ikinä pois. Siksi siihen on hyvä turvautua.

Olen yrittänyt joka päivä muistaa ajatella positiivisesti. Aina kun on tuntunut että ajatus lähtee harhailemaan kurjiin ja synkkiin ajatuksiin, muistelen mitä puhuin terapeuttini kanssa. Se helpottaa todella nopeasti! Olen edelleen äärimmäisen tyytyväinen itseeni, että uskalsin mennä puhumaan tuntemattomalle ihmiselle minua vaivaavista asioista. Neuvot joita sain tulevat varmasti auttamaan minua pitkään. Toivon kaikkien puolesta, että syksystä ei tulisi liian raskas. Kaamosmasennus on hyvin yleistä ja toistuu itsellä joka vuosi. Päivät alkavat muuttua pimeämmiksi pikku hiljaa mikä vaikuttaa suuresti energiatasoihin. D-vitamiinin saanti vähenee. Yritetään kaikki jaksaa yhdessä syksyn läpi ja toivotaan, että valkoinen talvi ja joulu tulee kaunistamaan katuja tänä vuonna.
Mukavia syysiltoja!

Koulukiusaaminen

Aiheesta puhutaan jatkuvasti. Uutiset, blogit, kirjoitelmat. Kaikki ottavat kantaa aiheeseen "koulukiusaaminen". Olen itsekkin ottanut kantaa tähän yhteiskuntamme suureen ongelmaan. Kuudennella luokalla pidin puheen koulukiusaamisesta. Seuraavan kerran lukiossa tein äidinkielen puhekurssilla jälleen puheen samasta aiheesta. Miksi? Koska aihe koskettaa minua. Ja varmasti monia meistä, joilla on yhtään empatia kykyä. 

Luin tänään uutisen, jossa kerrottiin 13 vuotiaan pojan tehneen itsemurhan koulukiusaamisen seurauksena. Tämä ei tapahtunut Suomessa. Myös muualla maailmassa tapahtuu koulukiusaamista, ja se traumatisoi nuoria ja lapsia, joiden olisi tarkoitus olla "maailman tulevaisuus". Onko tulevaisuutemme siis kiusaajien varassa? Ovatko vuosien päästä poliittiset vaikuttajat kiusaajia ja kaupan kassoilla työskentelevät kiusatut ja syrjityt. Luettuani kyseisen uutisen, alkoi mieleeni muistua omat kouluajat, kun kärsin itse koulukiusaamisesta. En ikinä itse joutunut kärsimään kiusaamisesta niin pahasti, että se olisi ajanut minut ajattelemaan, että ei ole muuta mahdollisuutta kuin itsemurha. Mutta se oli kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja haavoittavaa. En ikinä unohda sanoja joita kiusaajat käyttivät tai miten minua katsottiin ja halveksuttiin nauraen. En koskaan unohda, miten minua tönittiin ja lyötiin. Kaikesta huolimatta, en koskaan luovuttanut. En masentunut, enkä pysynyt hiljaa. Pyrin aina pitämään puoleni, sillä niin minut oli kasvatettu. En aikonut alistua kiusaajien tahtoon. Kenenkään ei pitäisi. 

Kuudennella luokalla päätin pitää puheen koulukiusaamisesta. Parastahan oli se, että kiusaajani joutuivat kuuntelemaan puheeni. Toivoin sillon sen herättävän ajatuksia kaikissa, mutta mitäpä 12 vuotias poika tai tyttö osaa vielä ajatella toiselle aiheutuvasta pahasta mielestä. Ei mitään. 
 Sain puheestani kiitettävän arvosanan ja opettajani oli minusta ylpeä. En ehkä silloin saanut samanlaista painoarvoa sanomalleni, minkä voin tänä päivänä saada. Siksi pyrin nyt puhumaan aiheesta rohkeasti ja avoimesti, sillä haluan olla mukana tekemässä hyvää. Haluan parantaa yhteiskuntamme tilannetta koulukiusaamisen suhteen. Jos olisi keino, millä yksi ihminen voi lopettaa kiusaamisen maailmasta, olisin tehnyt sen jo vuosia sitten. Mutta koska tämä ei ole mahdollista, on ihmisten ymmärrettävä, että tämä on yhteinen asia. Tämä on ongelma, jota luomme itse maailmaan, joten ainoa keino lopettaa se on toimia yhdessä.

 Toivon, että opettajat ympäri maailman haluavat luoda ystävällistä ilmapiiriä kouluihin ja opettaa lapsille arvostusta. Opettakaa lapsille, että maailmassa on erilaisuutta, jota pitää arvostaa, sillä se on rikkaus. Ketään ei syrjitä, kiusata tai kenellekkään ei naureta erilaisuuden takia, koska kaikki me olemme erilaisia. 
Vanhemmat, rakastakaa lapsianne. Opettakaa heille asioita, mitä kouluissa ei opita. Suurin vastuu on teillä. Lasten ja nuorten on opittava jo kotona, miten on oikein kohdella toista ihmistä. "Tee muille niinkuin haluat sinulle tehtävän" kiteyttää mielestäni oleellisimman. 
Ja me muut. Me, jotka näemme tapahtumat pihoilla, kaduilla ja kaupungilla. Menkäämme ja tehkäämme hyvä teko. Auta ihmistä, jonka näet kokevan vääryyttä. Ole suurempi ja vahvempi kuin kiusaajan ego. Pysäytä tilanne ja sano kylmän viileästi, että se ei ole OK. Toista ei saa kiusata. 

Mediassa ollaan tehty lukuisia kampanjoita koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tämän hetkinen kampanja on #viimeinenkiusaus, joka on peliyhdistys Ray:n pyörittämän Ihnimillisten uutisten Elokuun teema. Aiheen kasvoksi on valittu kaikkien tuntema Cheek (Jare Tiihonen). Hän kehottaa meitä ottamaan auttajan roolin, minkä itse ainakin otan enemmän kuin mielelläni. Jos minulla ei olisi vakituista päivätyötä, olisin varmasti kiertelmässä kouluja ympäri Suomea, pitämässä nuorille ja lapsille puhetta/presentaatiota aiheesta koulukiusaaminen. Haluan tähän väliin siteerata Jare Tiihosen sanoja 

"Koulukiusaamiseen puuttuminen 
ei ole yksittäisten ihmisten homma – ei opettajien 
tai vanhempien. Se kuuluu myös niille, 
jotka katsovat sivusta. Jokaisessa kouluyhteisössä on
 tyyppejä, joilla on valtaa ja joita kuunnellaan. 
He voivat valita, minkä roolin ottavat. 
Heidän pitäisi valita auttajan rooli."

 Voisin puhua tästä aiheesta loputtomiin ja jos ikinä jonkun kanssa kasvotusten aiheesta keskustelen niin puhuttavaa kyllä riittää. En koskaan lakkaa puolustamasta nuoria ja lapsia jotka joutuvat kiusaajien uhreiksi. Haluan olla esimerkkinä kaikille nuorille ja lapsille siitä, että itseään ei saa antaa kiusattavan. On yritettävä kaikkensa ollakseen rohkea ja puolustaa itseään. Minulle sanottiin lukuisia kertoja, että minusta ei olisi mihinkään. Sain kuulla haukkuja ulkonäöstäni, koulumenestyksestäni, sukujuuristani ja jopa tämä blogi, jota nuorena kirjoitin sai niin sanotusti rankat arvostelut. Mikään edellä mainituista ei jäänyt huomaamatta ja kaikki se sai minut hetkellisesti ajattelemaan itseäni ja osaamistani vastaan. Onneksi en lannistunut. Pysyin pinnalla ja selätin kaiken sen ilkeyden ja pahan.  

Vaikka minä selvisin kiusaamisesta, se ei tarkoita että kaikki pystyvät siihen. Mikä ajoi uutisissa olleen 13 vuotiaan pojan tappamaan itsensä kiusaamisen seurauksena. Mitä kaikkea voi sattua ja tapahtua nuorille ja lapsille, jos he jäävät yksin kiusaamisen kanssa. Sen vuoksi on tälle asialle saatava stoppi. Parannetaan yhteiskuntaamme yhdessä.

 Annetaan tämän olla oikeasti se viimeinen kiusaus. 

http://www.inhimillisiauutisia.fi/ota-auttajan-rooli/4795883 

Day-off

Tämä viikko on ollut rankka. Eikä se ole vielä edes ohi. Päivät menevät pitkälti vain töissä, eikä aikaa oikein tahdo riittää muuhun. Energiasta puhumattakaan. Tänään kuitenkin on ollut minulla vapaapäivä. Nautin siitä nukkumalla pitkään, syömällä rauhassa aamiaista ja lounastellessa äidin kanssa. Nyt olen kotona ja yritän valmistella itseäni huomiseen aamuvuoroon ja viikonlopun työurakkaan. Olen erittäin hyvin sopeutunut nykyisen työpaikkani tapoihin ja vuorotyön haasteisiin. Iltavuorosta seuraavan päivän aamuvuoroon ei tunnu enää niin raskaalta kuin aluksi, mutta kyllä se silti vaatii veronsa. Jostain on nipistettävä, että jaksaa. Pitäisi keretä nukkua, urheilla, tehdä ruokaa ja sosiaalisia verkostojakin olisi hyvä pitää yllä. Terapeuttini sanoi minulle eilen, että en saa käyttää sanaa "pitäisi", koska se saa kaiken tuntumaan raskaalta ja negatiiviselta. Sen sijaan minun pitäisi sanoa että haluan tai aion. Haluan nukkua, haluan urheilla, aion tehdä ruokaa ja nähdä ystäviäni. Kuulostaa paljon paremmalta.

Olen normaalisti todella energinen. Pyrin käyttämään vapaapäiväni urheiluun ja kodin siivoukseen, mutta aina tämä ei toteudu. Eikä siinä ole mitää pahaa. Tällä kertaa vapaapäiväni koostui kodin siivouksesta, hyvästä ruoasta ja pienestä shoppailusta. Ei aina ole pakko tehdä miljoonaa eri asiaa ja juosta paikasta toiseen.Vapaapäivä on välillä hyvä käyttää  vain olemiseen. Ole kotona, loikoile sängyllä, lue kirjaa ja ajattele. Sellaisetkin vapaapäivät ovat välillä hyviä mielelle. Minä aion viettää loppu vapaapäiväni makaamalla sängyllä, lukien uutta kirjaani, John Greenin Teoria Katherinista. Aion nauttia tekemättömyyden tunteesta ja harmoniasta puhtaassa kodissani.
Huomenna aion mennä töihin positiivisena, pirteänä ja rauhallisena.

 
1 Mitä tein tänään itseni hyväksi

Nukuin pitkään, otin aikaa itselleni, sivistin itseäni

2 Mitä joku muu teki tänään minun hyväkseni

Äiti osti minulle lounaan, kaupassa minua neuvottiin tarpeideni mukaan, kassamyyjä hymyili minulle

3 Mitä aistin tänään

Äidin halaus, parempi mieli, hyvä asenne 

- V

For a better day

Edellisessä postauksessa puhuin itsetuntoni katoamisesta. Sen voin myös liittää viime aikoina vaivanneeseen masennukseen. Masennuksen tunne on ollut vahvempaa kuin koskaan. Se on saattanut kestää muutaman päivän, kadota, ja sen jälkeen jatkua taas. Ilman mitään erityistä syytä, on kaikki tekeminen tuntunut vastenmieliseltä, mieli surkealta ja ajatuksista ei ole saannut positiivisia millään. Koin, että nyt on aika tehdä asialle jotain. En voi jäädä yksin näiden tunnetilojen kanssa, eikä ystävien tai perheenjäsenten kanssa keskustelu enää riitä. Tarvitsen jonkun joka osaa antaa erilaisia näkökulmia ja ehkä saada minut ajattelemaan positiivisemmin.

Joten minä tein sen. Varasin ensimmäisen aikani psykoterapeutille. Sana kuulostaa hassulta, mutta todellisuudessa varasin vain ajan henkilölle jonka kanssa keskustella minua vaivaavista asioista. Varatessani aikaa olin erittäin pahassa mielentilassa. Itkin kotona ja tunsin oloni yksinäiseksi. Mikään ei tuntunut olevan hyvin omassa elämässäni, joten sillä hetkellä päätin, että tarvitsen apua. En haluaisi joutua pahempaan tilanteeseen saati ajautua todelliseen vakaan masennukseen. Varattuani ajan, oloni helpottui, koska ensimmäinen askel parempaan oloon tapahtuu kun ihminen itse päättää etsiä ratkaisua. Mennessäni tänään terapeutille oloni oli rauhallinen. Minulla ei ollut pahaa oloa tai tunnetta, että olen toivoton. Tuntui hyvältä puhua jollekkin joka todella kuuntelee ja keskittyy juuri siihen mitä sanot. Hän osasi kaivaa minusta esiin erilaisia ajatuksia jotka johtivat positiivisempaan ajatteluun. Ajatus mikä ihmisellä on, johtaa tunnetilaan. Tämä tunnetila puolestaan johtaa toimintaan. Toiminta taas herättää ajatuksia. Tätä kutsutaan kognitiiviseksi käyttäytymiskolmioksi. Se kiertää ympäri molempiin suuntiin. Tämän havainnollistaminen sai minut ajattelemaan jo todella eri tavalla. Jos voin vaikuttaa ajatukseeni voin myös vaikuttaa siihen mitä tunteita se minussa herättää ja täten se johtaa parempaan toimintaan.

Keskusteluhetken päätyttyä sain vielä pienen "kotitehtävän". Viikon ajan tulisin kirjoittamaan ylös kolme asiaa mitä olen päivän aikana tehnyt itseni hyväksi, mitä joku muu on tehnyt minun hyväkseni ja mitä olen aistinut. Tämän päivän asiat voin kirjoittaa tähän postaukseen

 1 Mitä olen tänään tehnyt itseni hyväksi:

Hymyilin peilikuvalleni, huolsin kynteni ja söin hyvän lounaan

 2 Mitä joku muu teki tänään minun hyväkseni:

Bussikuski toi minut turvallisesti kotiin, kolleegani auttoi minua jaksamaan raskaan iltavuoron ja äitini tuki minua kun kerroin hänelle fiiliksistäni terapian suhteen. 

 3 Mitä olen aistinut tänään:

Pehmeät hiukset, raikas ilma ja äidin rakkaus

Monelle läheiselleni saattaa tulla yllätyksenä, että olen kokenut masennuksen oireita. En kuitenkaan näe mitään hävettävää siinä, että haluan avoimesti aiheesta kirjoittaa blogiini. Ikinä ei pidä jäädä yksin, kun tuntuu että asiat eivät ole hyvin. Pitää puhua läheisille ja sen jälkeen järjestää itselle apua. Psykologikeskus Psyyke auttoi minua tänään. Opin uusia ajattelutapoja jotka varmasti helpottavat minua tulevaisuudessakin erilaisissa tilanteissa, kun negatiiviset ajatukset lyövät positiivisten yli. Olen tästä avusta kiitollinen ja tulen varmasti käyttämään tätä palvelua uudestaan.  
Kohti parempaa ja positiivisempaa syksyä!

-V

Loosing my self-confidence

Miltä tuntuu olla itsevarma?
Kävelet ulkona ihmisten ilmoilla. Vaihdat katseita ohikulkijoiden kanssa. Tuntuu että sinua tuijotetaan paheksuen. Nostat leukaa ylöspäin ja jatkat matkaa. Saatat jopa hymyillä seuraavalle joka katsoo sinua päin. Et välitä mitä ihmiset ajattelevat kun he näkevät sinut. Tiedoistat itsesi ja nautit siitä että keräät katseita. Olet ylpeä itsestäsi, kehostasi, hymystäsi.

Miltä sitten tuntuu, kun itsevarmuus alkaa hiipua, eikä olekkaan enää niin hyvä olo itsestä?

Minulle itsevarmuus on aina ollut erittäin luontainen asia. Olen jo lapsena oppinut olemaan ylpeä itsestäni sellaisena kuin olen, vaikka olinkin se niin sanottu silmälasipäinen nörtti. Olin kiusattu hyvin pitkälti koko peruskoulun  ja vielä lukiossakin tietyt asiat seurasivat eivätkä jättäneet minua rauhaan. En silti välittänyt. En halunnut alistua ilkeille ihmisille ja näyttää heille, että minusta tuntui pahalta. Halusin olla se vahva tyttö, joka ei pienestä herpaannu. Sellainen minä olinkin ja olen ollut aina tähän päivään asti. Kuitenkin jossain vaiheessa on alkanut tuntumaan että entä jos en enää jaksakkaan olla se aina niin "vahva". Entä jos minäkin joskus tarvitsen jonkun joka pitää minun puoliani ja tukee minua. Vahvoista ihmisistä aina ajatellaan, että he eivät tarvitse ketään kun he ovat niin vahvoja yksinkin. Se ei ole oikein. Vahvallakin ihmisellä on heikot kohtansa, mistä ei pysty pääsemään yli yksin. Vahvakin ihminen tarvitsee tukea ja turvaa.

Viime aikoina on itselle tullut sellainen olo, että ei vain pysty enää jatkamaan yksin. Tiedän, että selviän aina kaikesta yksinkin mutta entä jos en halua ? Haluan että joku huolehtii voinnistani ja jaksamisestani. Se jos mikä on ollut lähiaikoina koetuksella. On ollut äärimmäisen raskasta nousta sängystä ylös ja ulkona käveleminen ja ihmisten kohtaaminen on tuntunut vastenmieliseltä. Ei ole ollut varmuutta tavata uusia ihmisiä saati vanhoja tuttuja. On tuntunut epävarmalta, välittämättä siitä missä olen tai mihin menen. Missään ei tunnu hyvältä paitsi omassa kodissa.

Rukoilen, että löydän oman itseni ja saan itsevarman personaallisuuteni taas esiin. On erittäin raskasta päivä päivältä olla ihmisten keskellä epävarmana ja voimattomana. Tunnen itseni ja tiedän, että pääsen näiden ajatusten yli, mutta tämä on ensimmäinen kerta ikinä kun lievän masennuksen oireet ovat tosissaan alkaneet vaivaamaan. Elämä ei tunnu hyvältä näin, ja siksi yritän saada aikaan  muutosta, jotta en vain junnaisi paikallani ongelman kanssa. Nothing changes if nothing changes.

- V

Photographing

Rakastan valokuvaamista. Näen päivittäin kauniita hetkiä, kuvakulmia ja tunnelmia jotka haluaisin ikuistaa. Kuitenkin suurin osa näistä hetkistä on niitä mitä voimme vain katsoa hetken ja muistella myöhemmin. Mikään kamera ei pysty tallentamaan samaa tunnelmaa minkä itse koemme näissä hetkissä. Kuvaamalla pystymme kuitenkin tekemään ihmeitä. Niinhän sitä sanotaan, että "you don't take a photograph, you make one". Kaunis kuva syntyy oikealla hetkellä, oikealla tunnelmalla, täydellisellä valoistuksella sekä lukuisilla muilla keinoilla. Kuvaa katsoessa ei välttämättä pysty edes ymmärtämään minkälainen työ on tehty kuvan saamiseksi.  Minä arvostan valokuvassa tunnelmaa. Sitä minkälaista oloa se katsojalle antaa.

Valokuvaaminen on minulle kaunein taiteen muoto. Pyrin ilman kameraakin näkemään ympärilläni olevan kauneuden ja ottamaan valokuvia mieleeni. Potentiaalista valokuvattavaa on kaikkialla kun osaa katsoa oikealla tavalla. Maailman valokuvaajat ovat uskomattoman taitavia ikuistamaan täydellisiä hetkiä, hymyjä, tunnetiloja ja maisemia. Joskus jopa haaveilin itsekkin valokuvaajan ammatista. Ehkä vielä jonain päivänä...

- V

Fresh start

Muutama vuosi sitten aloitin innoissani kirjoittamaan blogia. Rakastin ottaa valokuvia ja jakaa ajatuksiani sekä inspiraationi lähteitä omalla persoonallisella sivullani. Ajan mentyä eteenpäin koin, että bloggaaminen ei ole minulle. Minä en ole hehkeä muodinlähettiläs enkä ammattivalokuvaaja, saati syvällinen ajattelija jota lukijat voisivat vain ihailla. En osaa käyttää hienoja täytesanoja jolla rikastuttaa tekstejäni, enkä osaa pukeutua inspiroiviin asukokonaisuuksiin viikon jokaisena päivänä. Olin täyttänyt 18 kun silloisen blogini loppu tuli. Sen jälkeen on elämässä ollut niin paljon kaikkea muuta, että bloggaamiselle ei vain ole ollut aikaa. En ole tullut edes ajatelleeksi aloittaa uudestaan tätä niin sanottua harrastusta.

Nyt elämäntilanteeni on muuttunut. Olen 21, valmistunut ylioppilaaksi, merkonomiksi sekä saanut vakituisen työpaikan kansainvälisessä ja johtavassa yrityksessä jossa aion jatkaa uraani vielä monta vuotta. Tähän hetkeen tultuani on matkalla ollut paljon ilonaiheita, kuten yhtälailla surua sekä  menetyksiä. Kaikesta vaikeasta on päästy yli mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi vielä nähty. Elämä on vasta alussa ja aion tästä eteenpäin jatkaa sitä jakamalla myös osan ajatuksista ja kokemuksista tänne. Aion ottaa bloggaamiseen uuden otteen ja kirjoittaa sillä fiiliksellä mikä minulla sillä hetkellä on. En aio hävetä mitään mitä olen itse luonut. Aion kirjoittaa ylpeänä erilaisista asioista ja aiheista siten miten minä, Veronica, niistä ajattelen.

Veronica's on blogi, joka toimii pääasiassa minua itseäni varten. Siitä tulee paikka jossa pystyn ilmaisemaan itseäni kirjoitusten ja kuvien välityksellä. Siihen minä pyrin.  Jokainen, joka kokee samaistumisen tunnetta ajatuksiini ja fiiliksiini, on tervetullut lukemaan Veronica's blogia.


- V